Loistava mielikuvitus ja auts, mitä rikhaampi, sitä enämpi se teettää ja sitä enämpi pittää kysyä, mistä tiät, ooks varma, onkosse varmasti totta.
Rakastava ja rakentava onniinkö vanha koijju, hyät juuret, kokoa ja näköä, levittää lehvistönsä, muttei disinffoa lain, pyssyy tottuuessa ain.
Eikä sitä voi ylittää, eikä sitä voi alittaa, eikä sitä voi kiertää, mutta sen voi kaataa, kuivata ja polttaa ja se muuntuu ja uuistuu ja piipaat huutaa uu-uu ja jokhainen itte päättää, ja rajansa säätää, mitä uskoo ja mitä ei ja piipaat huutaa uu-uu.
Pari askelta tyhjän pääle, pikkuspurtti tuntemattohmaan, laukkos summamutikassa pari päivää tummassa erämaassa, ylös outoja kiviojia, yö ikivanhassa puussa, alas liukhaita polkuja, ei tukiasemia, ei turvallisuusasetuksia, ei kävelykeppajä, ei kainalosauvvoja, ei lakhaita kaveleita, ei pokaleita luvassa eikä ässiä hihassa, hä, kuka uskaltas kokheilla.
Kuasson omantienkulkija, hihassa merkki ja ottassa tähti, ja omile teile se lähti. No sepä ei päälleppäin näy, kuka uskaltaa ottaa tai olla ottamatta.
Saattaapi olla tuo naapurin uus ihana froua, ooh, sekhänson, oukei rakhaat, sakheiksi käy aatokset ja saarnaajan paatokset, miltei yltiöpäisiks, mahtipontisiks ihan ympäri maan ja halkipoikki pihan ja läpi viikonlopun, hih.
Pirkko, Mari ja mie ja monet muut hymysuut, tänhhän ja huomena tai joku muu päivä viettää juhlapäivää.
Nimethän voi vaihtaa, mutta sitä emmä saa kaihtaa, että ooma jokhainen ainutlaatunen ihkanainen ja joka päivä on juhlapäiväkö son elämänpäivä, ainutkertanen ja uniikki, koskhaan takasinpallaamaton, ooh, kuinka huima ajatus, älä silti pyörry.
Nyt joulun kellot jo kilisi ja joulule tie silisi, ko joulupuu parvekheele kiisi eikäsolepoka ko yks joulupiisi, ko meilon joulu ja loppuu läpiltä koulu.
Pyyhimä naamat ja ämmit ja paapat vunukoita näkkee ja muutaki väkkee ja yksinäisellekki joulu tullee, son semmonen taphaus, ei ohita kethän.
Joulukalenteri oottaa ja siinähän on monta lunkkaa, net ensin hääymä avata ja tonttua monta tavata, sittesse vasta tullee joulu.
Semmonenko myöntäs itte ittele ittensä erehtyväiseksi, näkis ittensä keskeneräseksi, nöyrtys omhiin mittoihinsa mithän ittestä poisottamatta tai itheensä päälleliimaamatta, suostus vastuulliseksi aikuseksi ihmiseksi semmosenako just nyt on.
Sanos ittetuntosesti omana ittehnään, kuvia kumartelematta, selittelemättä, lupia kyselemättä, misthään piittaamatta, tuo eijjoo minun kuplassa totta, tuota en halua tehä, tuota en ota, en anna, en ala enkä halua.
Nousis ja menis sinne, minnesse oma elämä vie, kulkis harhhaan, tupsahtas takasin polule, sekkoilis ja pallais järkhiinsä.
Numerot 77 on voimallistaki voimallisempi voimanumeropari, oiken voimain voimavari.
Numerojono 011220211200 tarkottaa 1.12.2021 klo 12 eli ensimmäinen joulukuuta tänä nimenomhaisena vuotena 2021 ja ihan keskelä päivää, kello 12 ja näistähän tullee maagismystinen nummismaattinen onnennumerojono.
Enkä kauhlaani puno, vaan sieki minun kans sano, ei vois olla luppaavampaa, elämänvoimia tuuppaavampaa, leikhaukseen menoaikaa, hyvän tuurin numeroitten taikaa.
Tuon ajan rakas pikkupuudeli, Hertta kultainen nuudeli sai ja ämmi kiitteli ja sallaa vähän itkeskeli. ja hellästi Herttaansa silitteli.
Aika olkhon terffeysrinkeli ja numerot siuhnausmankeli ja hyän onnen enkeli, joka joka kohthaan lenteli piiperoiselle, paaperoiselle jalan uuistumisseen ja hyvhään toipumisseen ja täyellisseen parantumisseen.
Ämmi ymmärtää luottaa kyllä mielellä valon kyllästämällä iloita tästäki päivästä yhessä villapöksyn kans, hyä päivä tulossa.
(25.11.21 klo 9:48)
Ja tämoli 77. luku kirjassa, jota kirjotan #älänujerru
Mithän meile jäis, jos lakkaisima provosoitumasta, pöyristymästä ja närkästymästä. Huutamasta ommaa mielipiettä yhä uuesti toisen korhvaan. Hieromasta toisen naahmaan omia paremmin tietämisiä. Toitottamasta ja tuputtamasta kahjokultturellisia hapatuksia. Tiputtelemasta suupielistä epäystävällisiä sammakoita. Osottelemasta sormella toista soot väärässä, väärin, väärä.
Eijjois ees sitä perintöriitaa. Eijjois tuomittavvaa, syytettävvää, antheeksiannettavva, velotettavvaa eikä pahhaa sanottavvaa.
No eihän met tavaliset ihmiset, mooma hyyää väkeä, kunnon kansalaisia, eeei sunkhan emmähämmet, no en ainakhan mie. Mutta pojat.
Klopit net pelkää, etteinois kukhan eikä kethän, että nois puonu junasta ja juna mennny jo ja nois yksin asemalla riisuttuna ja paljhaana, alastomana elämän armoilla. Voi pojat teitä.
taidelaronia 